Olenpas ollut laiska, 7 viikkoon en ole mitään raapustanut :o no, eipä tässä joulunpyhien aikaan kummia ole tapahtunutkaan. :)

Seuraava neuvola on 17.1, siellä vaan varmaan otetaan taas verenpaineet ja virtsanäytteet sun muut. Paino on onneksi kestänyt kurissa, edellisessä neuvolassa se oli jopa vähän laskenut, olisikohan ollut kilon... ? Siitä oon aika ylpiä! Muut arvot on kaikki olleet normaaleja, paitsi b12-vitamiini ja rauta ovat olleet asteen verran alhaisempia. Noo, eiköhän se neukkutäti ensi kerralla tökkää rautatabut käteen, yöks!

Muuten on oma vointi ollut ihan jeba 7 viikon ajan, mitä nyt satunnaisia pahoinvointeja ja vatsankipuiluja silloin tällöin. Piti mennä ja ostaa äitiyshousut kun on tuo pötsi sen verran turvonnut että edelliset kiristi :D kyllä nyt on paaaaljon helpompi olla. Myös kotidopplerin ostin huuto.netin kautta, eilen saapuili kotia ja meinasin käydä heti hätääntymään kun en eilen löytänyt sillä sydänääniä. Onneksi tänään sitten kuului hyvinkin tasaisesti masukin sytämen jyskytys <3

Uih, en malttaisi oottaa ensi kuun alkuun saakka... 7. päivä olisi nimittäin rakenneultra, näkee taas pikkuisen ja jopa ehkä selviää onko tyttö vaiko poika... Itselläni on jotenkin poikaolo, mutta saa nyt nähdä. Tuttujen vauvoista on mennyt yleensä ihan päinvastoin nuo veikkaukset :D Isäntä totesikin, että tyttö sieltä varmaan tulee ;)

Koulua pitäisi vielä hetki jaksaa käydä, miun ja lakin välissä on enää 10 kurssia. Onneksi muut saa suoritettua tässä jaksossa, paitsi 6, joista sitten väännellään jos jonkinmoista tenttipakettia.

Eipä muuta tällä erää, koetan olla jatkossa ahkerampi kirjoittelemaan. :)

 

Eli tänään oli ihka ensimmäinen ultra, jossa päästiin vähän töllistelemään tuota ihanaa masun asukkia! Siellä veepertti heilui kuin heinäseiväs myrksytuulessa, ja vilkutteli isille ja äidille. Kyllähän siinä tuli tippa linssiin kun pystyi omin silmin näkemään että kaikki on OIKEASTI hyvin. :') Jotenkin ollut kamala pelko koko ajan, ettei masussa oikeasti elämää olekaan, varsinkin suvun keskenmenojen määrää miettien... Omalla äidilläni olisi toistakymmentä lasta jos kaikki raskaudet olisivat onnistuneet, mutta meitä onkin 4 sen yli kymmenen sijasta.

Osaako kukaan sanoa, kuinka yleisiä keskenmenot ovat tämän ajankohdan jälkeen?

Taisi isillekin tuolla ultrassa konkretisoitua koko vauvan tulo. Kommenttina kuultiin muun muassa: "Sehän näyttikin ihmiseltä eikä katkaravulta!" sekä "miten se voi liikkua noin paljon?" Nyt on isikin saatu mukaan höyryämiseen, ihanaa!

Nyt vasta kunnolla uskaltaa iloita, kun on itse nähnyt pienen pyörivän a sydämen sykkivän. <3

 Hui kamala mitä kaikkea onkaan ehtinyt sattua. Eka neuvola oli viime viikolla, eikä siellä mitään muuta oikeastaan tehty kuin täyteltiin papereita ja tietoja sukujen sairauksista yms. Dopplerilla koitettiin kuulla sydänääniä, mutta ei löytynyt. Itse en asiaa kamalasti säikähtänyt, sillä neuvolassamme laitteet ovat niin vanhat, että hoitsukin sanoi sydänäänien kuulemisen olevan epätodennäköistä. 

Noh, huomenna onkin sitten sukurasitteen ansiosta sokerirasitus, testaillaan raskausdibetesta heti alkuun. Onneksi paras kaverini ehti jo lohduttaa, että hei, sittenhän siulle tulee iso vauva! Kysessä siis mies, joten kommentti ei yllätä.... :D Iltakahdeksan jälkeen ei sitten mitään popsita, vaan seuraavan kerran ravintoa saa kun pääsen kumoamaan sitä ah, niin ihanaa sokerilitkua huomisaamuna. Olen kuullut että se on todella pahan makuista, mutta neuvolatäti lohdutti: maistuu kuulemma nykyisin hiukan kokikselta. Näinköhän?

Ensi maanantaina saadaan sitten tietää jotakin tuosta masun asukista, on nimittäin ihka ensimmäinen ultra! Samalla otetaan myös joitain verikokeita ja muuta sellaista. Nyt pidetään sormet ristissä ja toivotaan että vauvalla on kaikki hyvin.... :)

Opettajat koulussa ovat suhtautuneet tosi hyvin raskauteeni, saan tunteja vapaaksi neuvoloita yms varten, kunhan vain kerron että nyt mennään! Luojan kiitos. :)

Eipä tälläiseen marraskuiseen iltapäivään taida olla muuta lisättävää, lisää kerron kun kerrottavaa ilmenee! :)

 

Alkujärkytyksen ja elämänmuutokseen sopeutumisen jälkeen olen jo todella innoissani raskaudesta. Miten suureksi mahani tulee kasvamaan ja miltä vauva sitten näyttääkään ovat kysymyksiä, jotka pyörivät mielessäni lähestulkoon joka päivä, kasvattaen innostusta entisestään.

Toisaalta mieleen hiipivät myös pelot tuulimunasta, keskenmenosta ja vakavasta kehitysvammasta. Mitä jos en saakaan vauvaa, vaan hänestä tulee enkeli ennen kuin hän näkeekään tämän maailman?

Olen nyt neuvolan tädin mukaan raskausviikoilla 8+6, joten kriittiset ajat vähenevät päivä päivältä, luojan kiitos. Mieltäni askarruttaa muitenkin mahdollisuus siitä, että raskaus olisi o mennyt kesken, ilman mitään näkyvää merkkiä. Niinkin voi kuulema käydä. Itse en ollut kuullutkaan tälläisestä, joten järkytyin internetin ihmeellisessä maailmassa seikkaillessani törmättyäni mokomaan vaihtoehtoon.

Usein tuollaiseen hämyiseen keskenmenoon on kuulema liittynyt raskausoireiden katoaminen, joten sen suhteen minulla ei pitäisi olla hätää. Olin jo tuudittautunut siihen harhakuvaan, ettei minulle varmaan edes tule minkäänlaista pahoinvointia tms, mutta kappas kehveliä, viime viikolla ne iskivät niin voimalla että jouduin lähtemään koulusta kotiin potemaan jatkuvan yökötyksen takia. Kertaakaan en ole vielä oksentanut, ihme kyllä, mutta oksennus nousee jatkuvasti kurkkuun ja minulla on mahatautinen olo lähestulkoon ympäri vuorokauden. Muutamana päivänä minun on ollut pakko lähteä kotiin koulusta sen takia lepäämään, joten poissaoloja karttuu ja kurssien suorittaminen vaikeutuu. Pahoinvoinnin lisäksi rinnat ovat arat kuin perkeleet, voisin nukkua läpi vuorokauden ja pissallakin joutuu juoksemaan pitkin yötä.

Muutamalle opettajalle olen jo kertonut tilanteesta, ja he ovat olleet todella ymmärtäväisiä tilanteen suhteen. Ilmeisesti haluavat meikäläisen jo pois lukiosta, kun istun siellä neljättä/viidettä vuotta jo, riippuu miten laskee. Onhan tilanteeni aika säälittävä, kieltämättä: olen 20-vuotias, eikä minulla ole edes lukion päättötodistusta. Valmistuessani olen kai 21, samoin äidiksi tullessani, jos Luoja vain suo kaiken menevän hyvin.

Siinäkin on eräs asia, jota olen hetken tauon jälkeen alkanut harrastaa: rukoilu. Usein tulee nykyisin laskettua toiveet kohti taivasta, sekä myös kiitokset. Aiempina nuoruusvuosinani rukoilemista tuli harrastettua hiukan tiiviimmin, sillä olin todella aktiivisesti mukana seurakuntatoiminnassa. Tai edelleenhän minä vielä viimeisiä hetkiäni höngin siellä, mutta aikani siellä lähenee uhkaavasti loppuaan...

Olen pohtinut myös töissäkäyntiäni raskausaikana. Olen seisomatyössä, joka rasittaa muutenkin jalkoja päivittäin aina kipupisteeseen saakka, mutta mites on jaksamisen ja kivun laita sitten, kun hiukan ennen äitiyslomaa nökötän seisoskelemassa ja palvelemassa asiakkaita? Työnantajan mukaan tiskin taa ei voi hommata edes baarijakkaraa, sehän näyttäisi aivan liian laiskalta! Katsellaanpa sitten onko edustavaa kuvaa asiakkaille kun hikoileva viimeisillään oleva hippo puuskuttaa tiskin takana.... :D

 Viikko mennyt jo positiivisesta testistä, ja alkaa ajatuksetkin jo tasaantua. On tuo siippanenkin jo alkujärkytyksen jälkeen alkanut innostua masun asukin olemassaolosta. Useasti kaikuu jo meidän taloudessa "sitten se meidän lapsi tekee näin muttei näin...." :)

Tulevat isovanhemmatkin on jo informoitu, oma äippäni on innosta pinkeänä kuin ilmapallo, suunnittelee jo ristiäisruuista lähtien kaikkea mahdollista ja hössöttää, etten saa nostella painavaa enkä urheilla liian raskaasti enkä ilmeisesti mitään muutakaan ettei mitään käy. Huoh. Mutta toisaalta, äitiä pitää ymmärtää, sillä äiti tietää aina parhaiten.

Anopin reaktiota pelkäsin eniten, olin varma että minua syytetään hänen pienen kultapoikansa elämän pilaamisesta. Yllätyksekseni ensireaktio oli: " Ai kun ihanaa, olikos tää suunniteltu juttu? " Turhaan siis pelkäsin. :) 

Eniten ihmetytti siipan isän uuden naisystävän reaktio: " Ja meiltä ei sitten lastenhoito- tai muutakaan apua heru, on kädet täynnä näiden omienkin kanssa." Selitettäköön sen verran, että kyseisellä naishenkilöllä on siippani isän kanssa 2 lasta, 4-vuotias poika ja 2,5-vuotias tyttö jonka kummi satun olemaan. Pistipä miettimään ettei onneksi monesti olla heidän lapsiaan vahdittu, lähes viikoittain siitä lähtien kun samalle paikkakunnalle muuttivat, eli kolmisen vuotta sitten. Tuli arvostettu olo sillä vierailureissulla.

Itseäni on alkanut mietityttää erilaiset raskauden suositukset ja rajoitukset. Mitä niitä on? Olen koettanut selvittää kyseisiä asioita interneitn ihmeellisestä maailmasta, mutten ole saanut selville mitään, mitä en olisi osannut itse päätellä. Onneksi tuli shoppailtua Suomalaisen nettikaupasta odotusajan kirjanen, jota voi täyttää oman odotuksen pohjalta. :) 

Tupakointi on kyllä mietityttävistä asioista ykkösasia. Haluaisin lopettaa, mutta jotenkin se ei ota onnistuakseen. Eikö raskaus ole vielä konkretisoitunut minulle tarpeeksi, vai enkö osaa käsittää sitä.

Raskausviikkoja on nyt 6+5 neuvolatätin mukaan, ensimmäisen kerran mennään vierailemaan neuvolassa 8.11, joten sitä odotellessa.... Toivotaan että kaikki menee hyvin. :)