Seuraava neuvola on 17.1, siellä vaan varmaan otetaan taas verenpaineet ja virtsanäytteet sun muut. Paino on onneksi kestänyt kurissa, edellisessä neuvolassa se oli jopa vähän laskenut, olisikohan ollut kilon... ? Siitä oon aika ylpiä! Muut arvot on kaikki olleet normaaleja, paitsi b12-vitamiini ja rauta ovat olleet asteen verran alhaisempia. Noo, eiköhän se neukkutäti ensi kerralla tökkää rautatabut käteen, yöks!

Muuten on oma vointi ollut ihan jeba 7 viikon ajan, mitä nyt satunnaisia pahoinvointeja ja vatsankipuiluja silloin tällöin. Piti mennä ja ostaa äitiyshousut kun on tuo pötsi sen verran turvonnut että edelliset kiristi :D kyllä nyt on paaaaljon helpompi olla. Myös kotidopplerin ostin huuto.netin kautta, eilen saapuili kotia ja meinasin käydä heti hätääntymään kun en eilen löytänyt sillä sydänääniä. Onneksi tänään sitten kuului hyvinkin tasaisesti masukin sytämen jyskytys <3

Uih, en malttaisi oottaa ensi kuun alkuun saakka... 7. päivä olisi nimittäin rakenneultra, näkee taas pikkuisen ja jopa ehkä selviää onko tyttö vaiko poika... Itselläni on jotenkin poikaolo, mutta saa nyt nähdä. Tuttujen vauvoista on mennyt yleensä ihan päinvastoin nuo veikkaukset :D Isäntä totesikin, että tyttö sieltä varmaan tulee ;)

Koulua pitäisi vielä hetki jaksaa käydä, miun ja lakin välissä on enää 10 kurssia. Onneksi muut saa suoritettua tässä jaksossa, paitsi 6, joista sitten väännellään jos jonkinmoista tenttipakettia.

Eipä muuta tällä erää, koetan olla jatkossa ahkerampi kirjoittelemaan. :)

Osaako kukaan sanoa, kuinka yleisiä keskenmenot ovat tämän ajankohdan jälkeen?

Taisi isillekin tuolla ultrassa konkretisoitua koko vauvan tulo. Kommenttina kuultiin muun muassa: "Sehän näyttikin ihmiseltä eikä katkaravulta!" sekä "miten se voi liikkua noin paljon?" Nyt on isikin saatu mukaan höyryämiseen, ihanaa!

Nyt vasta kunnolla uskaltaa iloita, kun on itse nähnyt pienen pyörivän a sydämen sykkivän. <3

Noh, huomenna onkin sitten sukurasitteen ansiosta sokerirasitus, testaillaan raskausdibetesta heti alkuun. Onneksi paras kaverini ehti jo lohduttaa, että hei, sittenhän siulle tulee iso vauva! Kysessä siis mies, joten kommentti ei yllätä.... :D Iltakahdeksan jälkeen ei sitten mitään popsita, vaan seuraavan kerran ravintoa saa kun pääsen kumoamaan sitä ah, niin ihanaa sokerilitkua huomisaamuna. Olen kuullut että se on todella pahan makuista, mutta neuvolatäti lohdutti: maistuu kuulemma nykyisin hiukan kokikselta. Näinköhän?

Ensi maanantaina saadaan sitten tietää jotakin tuosta masun asukista, on nimittäin ihka ensimmäinen ultra! Samalla otetaan myös joitain verikokeita ja muuta sellaista. Nyt pidetään sormet ristissä ja toivotaan että vauvalla on kaikki hyvin.... :)

Opettajat koulussa ovat suhtautuneet tosi hyvin raskauteeni, saan tunteja vapaaksi neuvoloita yms varten, kunhan vain kerron että nyt mennään! Luojan kiitos. :)

Eipä tälläiseen marraskuiseen iltapäivään taida olla muuta lisättävää, lisää kerron kun kerrottavaa ilmenee! :)

Toisaalta mieleen hiipivät myös pelot tuulimunasta, keskenmenosta ja vakavasta kehitysvammasta. Mitä jos en saakaan vauvaa, vaan hänestä tulee enkeli ennen kuin hän näkeekään tämän maailman?

Olen nyt neuvolan tädin mukaan raskausviikoilla 8+6, joten kriittiset ajat vähenevät päivä päivältä, luojan kiitos. Mieltäni askarruttaa muitenkin mahdollisuus siitä, että raskaus olisi o mennyt kesken, ilman mitään näkyvää merkkiä. Niinkin voi kuulema käydä. Itse en ollut kuullutkaan tälläisestä, joten järkytyin internetin ihmeellisessä maailmassa seikkaillessani törmättyäni mokomaan vaihtoehtoon.

Usein tuollaiseen hämyiseen keskenmenoon on kuulema liittynyt raskausoireiden katoaminen, joten sen suhteen minulla ei pitäisi olla hätää. Olin jo tuudittautunut siihen harhakuvaan, ettei minulle varmaan edes tule minkäänlaista pahoinvointia tms, mutta kappas kehveliä, viime viikolla ne iskivät niin voimalla että jouduin lähtemään koulusta kotiin potemaan jatkuvan yökötyksen takia. Kertaakaan en ole vielä oksentanut, ihme kyllä, mutta oksennus nousee jatkuvasti kurkkuun ja minulla on mahatautinen olo lähestulkoon ympäri vuorokauden. Muutamana päivänä minun on ollut pakko lähteä kotiin koulusta sen takia lepäämään, joten poissaoloja karttuu ja kurssien suorittaminen vaikeutuu. Pahoinvoinnin lisäksi rinnat ovat arat kuin perkeleet, voisin nukkua läpi vuorokauden ja pissallakin joutuu juoksemaan pitkin yötä.

Muutamalle opettajalle olen jo kertonut tilanteesta, ja he ovat olleet todella ymmärtäväisiä tilanteen suhteen. Ilmeisesti haluavat meikäläisen jo pois lukiosta, kun istun siellä neljättä/viidettä vuotta jo, riippuu miten laskee. Onhan tilanteeni aika säälittävä, kieltämättä: olen 20-vuotias, eikä minulla ole edes lukion päättötodistusta. Valmistuessani olen kai 21, samoin äidiksi tullessani, jos Luoja vain suo kaiken menevän hyvin.

Siinäkin on eräs asia, jota olen hetken tauon jälkeen alkanut harrastaa: rukoilu. Usein tulee nykyisin laskettua toiveet kohti taivasta, sekä myös kiitokset. Aiempina nuoruusvuosinani rukoilemista tuli harrastettua hiukan tiiviimmin, sillä olin todella aktiivisesti mukana seurakuntatoiminnassa. Tai edelleenhän minä vielä viimeisiä hetkiäni höngin siellä, mutta aikani siellä lähenee uhkaavasti loppuaan...

Olen pohtinut myös töissäkäyntiäni raskausaikana. Olen seisomatyössä, joka rasittaa muutenkin jalkoja päivittäin aina kipupisteeseen saakka, mutta mites on jaksamisen ja kivun laita sitten, kun hiukan ennen äitiyslomaa nökötän seisoskelemassa ja palvelemassa asiakkaita? Työnantajan mukaan tiskin taa ei voi hommata edes baarijakkaraa, sehän näyttäisi aivan liian laiskalta! Katsellaanpa sitten onko edustavaa kuvaa asiakkaille kun hikoileva viimeisillään oleva hippo puuskuttaa tiskin takana.... :D

Tulevat isovanhemmatkin on jo informoitu, oma äippäni on innosta pinkeänä kuin ilmapallo, suunnittelee jo ristiäisruuista lähtien kaikkea mahdollista ja hössöttää, etten saa nostella painavaa enkä urheilla liian raskaasti enkä ilmeisesti mitään muutakaan ettei mitään käy. Huoh. Mutta toisaalta, äitiä pitää ymmärtää, sillä äiti tietää aina parhaiten.

Anopin reaktiota pelkäsin eniten, olin varma että minua syytetään hänen pienen kultapoikansa elämän pilaamisesta. Yllätyksekseni ensireaktio oli: " Ai kun ihanaa, olikos tää suunniteltu juttu? " Turhaan siis pelkäsin. :) 

Eniten ihmetytti siipan isän uuden naisystävän reaktio: " Ja meiltä ei sitten lastenhoito- tai muutakaan apua heru, on kädet täynnä näiden omienkin kanssa." Selitettäköön sen verran, että kyseisellä naishenkilöllä on siippani isän kanssa 2 lasta, 4-vuotias poika ja 2,5-vuotias tyttö jonka kummi satun olemaan. Pistipä miettimään ettei onneksi monesti olla heidän lapsiaan vahdittu, lähes viikoittain siitä lähtien kun samalle paikkakunnalle muuttivat, eli kolmisen vuotta sitten. Tuli arvostettu olo sillä vierailureissulla.

Itseäni on alkanut mietityttää erilaiset raskauden suositukset ja rajoitukset. Mitä niitä on? Olen koettanut selvittää kyseisiä asioita interneitn ihmeellisestä maailmasta, mutten ole saanut selville mitään, mitä en olisi osannut itse päätellä. Onneksi tuli shoppailtua Suomalaisen nettikaupasta odotusajan kirjanen, jota voi täyttää oman odotuksen pohjalta. :) 

Tupakointi on kyllä mietityttävistä asioista ykkösasia. Haluaisin lopettaa, mutta jotenkin se ei ota onnistuakseen. Eikö raskaus ole vielä konkretisoitunut minulle tarpeeksi, vai enkö osaa käsittää sitä.

Raskausviikkoja on nyt 6+5 neuvolatätin mukaan, ensimmäisen kerran mennään vierailemaan neuvolassa 8.11, joten sitä odotellessa.... Toivotaan että kaikki menee hyvin. :)

Mitä jos testit olivatkin viallisia? Ensin toivoin sitä, nyt alan jo toivoa masun asukin olemassaolon olevan totta. Toisaalta, millä todennäköisyydellä 2 eri testiä voisivat olla viallisia?

Olen koko aamun koettanut soittaa paikallisenn hoitoarvioon, tavoitteena raskaustesti. Turhauduin jo, sillä ehdin soitella yli kaksi tuntia kunnes viimein, mitä ihmettä, joku vastasi!

...Sain tietää, että voin viedä virtsanäytteen vasta huomenna. Ai että ilostutti. Jos he olisivat olleet vastaamassa puhelimeen, olisi se tänä aamuna onnistunutkin. Taidan huojata ja viedä näytteen silti tänään, eikös aamun toinen pissa ole lähes sama kuin aamun ensimmäinen?

Tänään se tapahtui.

Olin iltapäivällä valmistautumassa töihinlähtöön kotona, kun päätin tehdä kaappiin pyörimään jääneen raskaustestin. Ihan varmuuden vuoksi, poissulkeakseni raskauden, sillä menkat olivat toista viikkoa myöhässä.

Vessareissun jälkeen jätin tuloksen valmistumaan ja menin tupakalle.

Kyllä leuka loksahti ja silmät pyörähtivät kun vilkaisin testiä palatessani. Jouduin vilkaisemaan toiseenkin kertaan.

Kaksi viivaa.

Jäädyin paikalleni ja vain tuijotin testiä. Kävelin ulos vessasta, hapuilin puhelinta. Kenelle soittaa ensin? Siippa on Lapissa sukuloimassa, ja luultavasti hänen isänsä on vieressä, yhdessä kun matkaan lähtivät. En halua appiukon tietävän vielä, mutta soitan kuitenkin. Autossahan nuo ovat, pyydän soittamaan myöhemmin kun siippa on yksin. Sanon että on kerrottavaa.

Mitä seuraavaksi? Puhelu luottoystävälle tietenkin.

Yhdessä päädymme paikalliseen pohtimaan tilannetta töihinmenon sijaan: entä jos tulos onkin virheellinen? Mutta jos ei, mitä on odotettavissa kahden viivan myötä?Yösyöttöjä, vaippasouvia, unettomia öitä, mutta myös uskomatonta määrää iloa ja onnea. Pohdimme hyviä ja huonoja puolia masun asukin yhtäkkiselle ilmestymiselle: toisaalta ajankohta on hyvä, opinnot saa suoritettua loppuun enne asukin muuttoa ulkomaailmaan, toisaalta taas tulevaisuus on hyvinkin epävarma. Kaikki ne hankinnat: vaunut, pinnasänky, hoitopöytä, turvakaukalo, puhumattakaan vaipoista, vaatteista ja tutteleista... Kuka ne kaikki voi muistaa? Seuraavana kummiongelma. Miten 20 halutusta ja halukkaasta saa karsittua 4-6 hengen kompaktipaketin aiheuttamatta draamanalkuja ja ikuisia välirikkoja?

Pohdinta kestää kauan, ja sinä aikana siippakin soittaa. Ensireaktioina olivat "no just joo" ja "oletko ihan tosissas?" No en toki, sattuupa tuo aprillipäiväkin olemaan niin lähellä tässä.

Illalla on aika mennä kertomaan äidilleni, tulevalle mammalle siis, uutiset. Ketään ei ole saapuessani kotona, joten teen testin numero 2. Se näyttää samaa kuin ensimmäinenkin.

Kaksi viivaa.

Mietin miten kerron äidille. Lopulta päädyn vain viemään kahden viivan testin hänen nenänsä eteen. Ensin tulee säikähdys: "Ei kai tuo ole siskosi huoneesta?" "Ei äiti, se on ihan minun omani." Seuraavaksi tajuan kuinka äiti suunnittelee vauvantarvikkeiden ostoa. Innostui odotetusti uutisesta, hänelle lapsensaanti on ollut aikoinaan vaikea ja pitkä prosessi.

Illalla istun tietokonne ääreen ja alan etsiä tietoa masun asukista ja tämän vaiheista. Netistä löytyvien laskurien mukaan olen raskausviikolla kuusi, jolloin masun asukin sydän alkaa jo lyödä. Lasketun ajan ilmoitetaan olevan 10.6.2011, ja hedelmöitys on tapahtunut 17.9.2010. Ja kaikki tämä selvisi viimeisestä kuukautisten alkamispäivästä!

Saan myös puhelun henkireiältäni, ystäväpojalta, elämäni myrskylyhdyltä, joka ilostuttaa suloisen kierolla olemuksellaan valtion ilmaisella virikeleirillä paraikaa. Hän kysyy: "Mitä vittua sinä olet mennyt tekemään?" johon vastaan, etten luultavasti ole yksinäni lisääntynyt, sillä se on mahdoton operaatio.